Lapista ja etenkin Levistä on tullut mulle aikuisiällä aivan erityinen paikka. Siellä on tosi hyvä olla ja siellä ollessa tuntuu, että olen eheä.

 

Vuonna 2015 pääsin Leville ensimmäistä kertaa. Ollaan perheen kanssa aikoinaan käyty jonkin verran Lapissa, muttei koskaan Levillä. Joka kerta näiden vuosien varrella mulla on ollut tarve päästä Lappiin. Se rauhallinen, kaunis, eheä, onnellinen ja hyvä tunne mitä Lappi mulle välittää on varmaan sitä kuuluisaa Lapin taikaa, jota ei voi muuten selittää. Lapissa on jollain lailla helpompi hengittää ja elää hetkessä. Nauttia luonnosta ja sen ihmeellisyydestä. Siellä on niin helppo olla onnellinen.

 

Tänä syksynä päätin, että haluan nähdä Lapin ruskan. Nyt heti tänä vuonna, se ei voi odottaa. Sitä kun en vielä ollut nähnyt ja kokenut, talven vain. Mut tuntevat ihmiset tietää, että se tunne kun tulee, niin se on menoa. 

 

Alkuviikosta sain idean ja jo lauantaina startattiin autonnokka kohti Leviä. Hassuinta, mutta samalla parasta tässä reissussa oli Levin luonnon lisäksi ystäväni Aino. Me ei tunnettu miltei ollenkaan ennen Leville lähtöä, joten reissu seuran lisäksi oli aika spontaania. Ihasteltiin aivan mieletöntä ruskaa enimmäkseen sateessa ja sumussa, mutta jokaikinen askel mutaista tunturia ylös rämpien oli sen arvoista. Sitä avartuvaa kauneutta ja tunnetta ei voi selittää, se pitää itse kokea. Me koettiin se Ainon kanssa. Kun auto starttasi, oltiin melkein vieraita toisillemme ja kun pääsimme viikon jälkeen takaisin kotiin, voin kutsua häntä ystäväkseni. Jälleen ehkä sitä Lapin taikaa, jota ei osaa selittää.