top of page
"Mentiin naimisiin kesällä 2017. Häiden jälkeen toivottiin kovasti omaa lasta ja tulinkin sitten raskaaksi. Ehdin käydä varhaisultrassa ja kaikki tuntui menevän ihan hyvin, mitä nyt välillä oli hieman epämääräistä vuotoa. Sitten raskausviikolla 9 menin taas ultraan ja pitkän hiljaisuuden jälkeen lääkäri totesi että sykettä ei löydy. Meidän pienen sydän oli sammunut.
Jotenkin siitä päästiin jaloilleen, oli vaan pakko jatkaa eteenpäin. Olisin kaivannut jotakin keskusteluapua, mutta keskenmenon psyykkisen puolen hoitaminen on olematonta. Tuon tuntui, että kroppani ei toimi niinkun pitäisi ja hakeuduimme reilun muutaman kuukauden päästä lapsettomuustutkimuksiin. Huoleni oli aiheellinen. Selvisi, että minulla on munasarjojen toimintahäiriö ja pco-tyyppiset munasarjat. Positiivisista ovulaatiotesteistä huolimatta munasarjani eivät irrottaneet tarvittavaa munasolua.
Koin, että olen epäonnistunut naisena. Vartaloni ei toimi niinkun sen kuuluisi toimia. Olin suhteellisen nuori ja terve, mutta lasta ei kuulu. Romanttinen mielikuva lasten saamisesta rapisi ja tilalle tuli hormonit, ovulaatiotestit, raskaustestit, monet sadat eurot lääkärikäynteihin ja tyhjä mieli.
ESSI
En oikein puhunut kenellekkään, miten pahalta tämä kaikki tuntuu. Vaikka samaan aikaan teki mieli huutaa, että nämä asiat ovat todellisia ja olemassa. Lapsettomuus ei ole vain ikääntyneiden naisten ongelma.
Kaiken tuon jälkeen saimme kokea onnistununeen raskauden, kun hoidot tuottivat tulosta, mutta hitto että pelotti. Koko alkuraskaus meni murehtiessa ja pelätessä, että mitä jos menetetään tämäkin pieni. Kaikki kuitenkin meni hyvin, ja nyt meillä on maailman paras lahja, joka ei ole mikään itsestäänselvyys.
Opettelin taas rakastamaan kehoani. Raskaus, synnytys ja palautuminen ovat vaatineet veronsa. En kuitenkaan halua ajatella mitään pahaa kehostani, kun olen nähnyt mihin se on pystynyt. Ennen olin ankarempi itseäni kohtaan, mutta äidiksi tulemisen myötä olen oppinut olemaan armollisempi.
Tulin toista kertaa Pauliinan kuvattavaksi ja muistan sen saman positiivisen jännityksen, mikä tuntui ennen ensimmäisiä kuvauksia. Se jännitys oli myös nyt läsnä, vaikka tunsin epävarmuutta siitä, miltä näytän vasta puoli vuotta raskauden ja synnytyksen jälkeen. Myös ennen lapseni syntymää keskenmeno ja lapsettomuushoidot vaikuttivat siihen miten näin itseni. Kuitenkin vahvempana tunteena oli ylpeys omasta kehosta, siitä työstä mihin se on pystynyt kantaessaan pientä ihmisenalkua sisällään. Mietin, että miten voisin ikinä puhua tai ajatella mitään pahaa vartalostani kaikkien näiden kokemusten jälkeen.
Kuvaustilanne oli turvallinen, hauska ja rento. Pauliina ohjasi ja kannatteli kuvaustilannetta, minun ei tarvinut miettiä mitään ylimääräistä. Keskityin vain nauttimaan kuvaustilanteesta ja siitä, miten hyvin Pauliina osasi tuoda mun parhaita puolia esille. Kokemuksena kuvaus oli voimaannuttava ja sen avulla minun oli helpompi nähdä itseni juuri täydellisenä, sellaisena kun olen nyt."
bottom of page