
”Olin haaveillut jo pidempään, että pääsisin Pauliinalle kuvattavaksi boudoiriin. Jostain ihmeen hölmöistä syistä aina jätin varauksen tekemättä. ”En näytä hyvältä”, ”Oon just vasta synnyttänyt toisen lapsen ja mun kroppa on löllö ja näyttää rumalta.” Kerroin näistä tuntemuksista mun aviomiehelle ja hän sit totes vaan, että yksikään noista väittämistä ei pidä paikkaansa.
Sitten Instagramissa näin monilta Pauliinan asiakkailta sellaista tekstiä kuvausten jälkeen (sekä tietty kuvia), että mietin vaan itsekseni, et mitä hemmettiä mä nysvään tän asian kanssa, koska mäkin haluan kokea tuollaisen kuvauksen. Ehdotin ensin miehelleni että mentäiskö yhdessä kuvattaviksi kun tulee 10 vuotta yhdessäoloa täyteen ja (mun onnekseni hän ei kammoksu kameroita) hyväksyi ehdotukseni! Heh, toki hän ei siinä kohtaa vielä tiennyt ihan täysin tarkkaan millaiseen kuvaukseen ollaan menossa, jotain pientä yllätystä piti jättää. Yhtäkkiä oltiinkin jo ajelemassa kohti kaunista Turkua ja voi pojat miten iloinen ja pirskahteleva Pauliina otti meidät vastaan ja mun kaikki ajatukset jännityksestä katos jo pelkällä oven avauksella!
EMMI & TERO
Meillä oli ihan hirveen hyvä olla kuvauksen ajan, ei ollut yhtään vaivaannuttavaa. Musta tuntui tosi kauniilta ja etenkin rakastetulta, koska mies joka on rakastanu mua 10 vuotta oli siinä mun vierellä ja jotenkin jopa unohdettiin välillä, että Pauliina kuvaa meitä.
Kun saatiin kuvat molemmat ihasteltiin niitä ja mä luonnollisesti itkupillinä väänsin kyyneleitä. Me näytettiin niin upeilta ja onnellisilta. Tuntui oikeesti siltä, että mä todellakin kelpaan maailmalle just tällaisena ja mulla on upein aviomies, joka on tukenut mua elämäni kaikissa vaiheissa. En varmaan olisi tässä ilman suurinta tukipilariani. Tää oli täydellinen 10v lahja meiltä meille.
Elämä masennuksen, ahdistuksen, kahden hyperemeesi-raskauden ja painonnousun jälkeen tää oli tosi iso juttu minulle. Nään itseni ihan uudella tavalla peilistä, enkä ajattele itsestäni enää mitään ällöttävää tai rumaa. Ja suurimpana, nään itseni. En pelkkää kahden lapsen pieruverkkari-äitiä, vaan itseni. Rakastan meidän kaikkia ihania perhekuvia, mutta nyt tää oli ihan täysin vain meitä kahta varten. Ei oltu kuvissa ns. ”lapsia varten” vanhempina, vaan 100% toisiamme varten. Se oli tosi iso juttu.
Ollaan äärettömän tyytyväisiä ja Pauliinalle suurimmat kehut, sä olet mieletön. Se, että kuvaat kauniita kuvia ei riitä, vaan saat ihmiset oikeesti tuntemaan suuria tunteita - kuvauksen aikana sekä kuvat saatua. TODELLA ollaan (vähintään minä) tulossa vielä uudelleen! Kiitos Pauliina.”













